Tein pienen kollaasin kesäkuussa Instagramissani julkaistuista valokuvista. Erityisesti Viron-matkamme aikana julkaisin aika paljon kuvia Instassa. Kuvatkin kertovat, että meillä oli hauskaa!
Reissun lisäksi kesäkuussa tuli mm. aloitettua puutarhatyöt (jotka ovat edelleen pahasti vaiheessa), käytyä fustrassa, Provinssirockissa ja koirakuumetta hoitamassa tulevan pentumme kasvattajan luona.
Osallistun tällä kollaasilla Pieni Lintu -blogin kuukausikollaasihaasteeseen. Muiden kollaseja voit katsella täältä.
Näyttää siltä, että blogi saattaa olla kesällä hiljainen. Tässä alkuviikolla en ole bloggaillut koska tulin kipeäksi. Harmittaa, että en ole jaksanut kirjoittaa, vierailla muiden blogeissa ja vastata oman blogin kommentteihin.
Voi olla, että ulkoilu houkuttelee näin kesäkeleillä jatkossakin enemmän kuin koneen äärellä istuminen, kunhan tästä paranen. Ihan sama homma kuntosalitreenin kanssa - se ei millään maistuisi, tekisi mieli vain lähteä lenkille metsään.
Pysythän silti linjoilla? Kyllä minä ainakin lyhyitä pläjäyksiä täällä lupaan julkaista. Ja Viron-matkakertomuksestakin on vasta eka osa eetterissä...
Miten sinun kesäkuusi sujui?
---
I created a collage of the photos which I've published in my Instgram account in June. Many of them were published during our trip in Estonia. The photos tell it all: we had a lot of fun!
I take part in the photo collage challenge of Pieni Lintu blog with this photo. The collages of other participants can be found in here.
At the moment I have a bit of flu and therefore i haven't been blogging last days. In general it seems that my blog might be a bit more quiet now that the summer weather has finally arrived in Finland. Once I'm back on my feet, I'll probably rather spend time outside in the sun than by the computer.
However, please keep popping in! I promise I'll keep publishing short stories of our life also during summertime and will not abandon the blog completely.
How was your June?
Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+ | Vlogia