Quantcast
Channel: Uraäidin Ruuhkavuodet
Viewing all articles
Browse latest Browse all 59

Muhu - Saarenmaan pieni, hauska naapuri

$
0
0
Viime päivinä automme mittariin on kertynyt varmaan tuhatkunta kilometriä. Etupenkillä kököttäessä tuli elävästi mieleen alkukesän automatkamme Viroon ja päätin lopulta käydä läpi yhden erän alkumatkamme lomakuvista.

Muhu Winehouse

Muhu Winehouse main entrance 
Haapsalun jälkeen ajoimme noin 80 kilometriä etelään ja pääsimme sopivasti Muhun saarelle vievän autolautan kyytiin. Minulla oli suuret odotukset koskien Saarenmaata, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Olemme lomailleet aikaisemmin viikon Saarenmaan naapurisaarella Hiidenmaalla ja silloin kaikki kehuivat, kuinka paljon tyylikkäämpi ja monipuolisempi Saarenmaa on.

Enpä osannut aavistaa, että ihastuisin vielä enemmän Saarenmaan pikkuiseen naapuriin, Muhun saareen! Muhu sijaitsee 65 kilometriä Saarenmaan suurimmasta kaupungista, Kuressaaresta itään. Muhuun mennään autolautalla mutta sieltä pääsee ajamaan siltaa pitkin Saarenmaalle.

Jätimme tällä lomalla suurimman osan matkareitistä auki, reissun varrella päätettäväksi, mutta Muhun-majoituksen olimme varanneet etukäteen. Maailman Paras Mies oli löytänyt meille kiinnostavan majapaikan: oikean virolaisen viinitilan nimeltään Muhu Veinitalu. Vielä emme päässeet maistamaan tämän Viron ensimmäisen viinitilan omaa viiniä, mutta aivan lähiaikoina sekin on jo kuulemma mahdollista.

Muhu Winehouse bedroom
A magical shelter above the bed in Muhu Winehouse

Bathroom in Muhu Winehouse

Majatalo yllätti meidät monta kertaa iloisesti. Huone oli tilava, siisti ja kauniisti kalustettu - kylppäri oli suorastaan ylellinen! Huonettammme hallitsi parisänky, jonka yläpuolella komeili massiivinen, erikoinen kolmiorakennelma. Samanlaisia kolmionmuotoisia rakennelmia näkyi myös  talon pihapiirissä.

Myöhemmin kävi ilmi, että majatalon isäntä, Peke, on suomalainen. Hän kertoi, että saarella oli aikoinaan vaikuttanut eriskummallinen tiedemies, joka uskoi vankasti, että tuollaisilla kolmionmuotoisilla rakennelmilla on jonkinlaisia astro-magneettisia terveysvaikutuksia. Tiedä häntä, mutta uni maittoi meille makeasti niin sängyssä kuin lasten varavuoteillakin.

Dinner at restaurant TIGU in Muhu Winehouse


Viinitilan kellariin oli rakennettu ravintola TIGU, jossa nautimme aamupalaa ja kerran myös päivällistä. Ravintola oli tunnelmallinen: sen seiniä koristivat vanhat maalaistalon työkalut ja pöytiä poppanat. Ruoka oli hyvää ja palvelu todella yksilöllistä - oikein mukava paikka, paitsi että kellarissa oli viileällä säällä hieman kalseaa.

Muhu on pieni saari mutta siellä olisi ollut yllättävän paljon mielenkiintoista nähtävää: esimerkiksi museo, kirkko ja majakka. Meillä oli kiertomatkallamme tiukka aikataulu, joten valitsimme vierailukohteeksemme ainoastaan yhden erikoisimmista: Muhu Jaanalindin eli maatilan, jossa kasvatetaan strutseja. Siellä oli myös kenguruita ja laamoja sekä tietenkin pupuja ja poneja. 

Exotic inhabitants of Muhu Jaanalind farm
 Muhu Jaanalind farm

Ajatella - Australian-elikoita virolaisella pikkusaarella! Siinä riitti naureskelemista Saarenmaalle asti...

--
We continued our trip in Estonia from Haapsalu to the little island Muhu which is located 80 kilometres south from Haapsalu. Muhu is right next to the bigger and more famous island Saarenmaa. A biridge connects Muhu island to it's bigger neighbour.
We stayed at the first wine house of Estonia: Muhu Winehouse and enjoyed our stay a lot!
There would have been quite a few interesting things to do and see in Muhu but we decided to visit only an ostrich farm, Muhu Jaanalind. That was quite of an experience - to find such exotic creatures in Estonia... It gave us a good laugh on our way to Saarenmaa of which I'll tell later in a separate blog post.



Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+



Viewing all articles
Browse latest Browse all 59

Trending Articles